| Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
| Kirjoittaja |
Viesti |
jesse72
Liittynyt: 13 Kes 2005 Viestejä: 225 Paikkakunta: Mikkeli
|
Lähetetty: 13 Hel 2009 23:39 Viestin aihe: |
|
|
Ikävä kyllä, mutta eipä taida olla apuja omista junnuista muutamaan vuoteen. Hannikaisella riittää kokoa ja poika rinkiin mukaan vaan. B-pelaa jotain mutasarjaa ja C otti kuokkaan Kuusaan Puhdilta 20-2, eli huolestuttavalta näyttää. Pikkuikäluokissa se toivo elää, mutta se on sitten jotain 2015 kauden juttuja.
Hiltunen teki oikean liikkeen lähtiessään hakemaan vastuuta ja peliaikaa Lahdesta, varmasti kaveri kehittyy hyvässä valmennuksessa.
Laitisen viime kausi meni reisille selkävamman vuoksi ja joutui antamaan muille vuoden tasoitusta kauteen lähdettessä, eli siihen nähden "Andy" on pelannut hyvin. En ylläty, jos rooli kasvaa tulevalla kaudella, jätkän asenteesta se ei jää kiinni.
A-junnuista Tuomas Pylkkänen on päässyt haistelemaan ilmapiiriä edarissa ja jäälle päästyään ei jaloissa ole pyörinyt, joten rinkiin vaan, ellei lähde "junnujen hautausmaalle" HydOon höntsäämään.
Lahikaisen Pekka on lahjakas veska, mut pelit Jukureissa ovat jääneet vähiin, joten kausi muualla kasvamassa korkoa ja paluu kotiin?
Laitinen, Piispanen ja Hiltunen kolmikolle ehdottomasti pahvit kouraan. Pylkkänen, lisäksi toiseksi maalivahdiksi Lahikainen tai paluumuuttajista Tillanen tai HeKin Väisänen. Siinä on hyvä alku.
Viime kaudella Jukureiden A-junnuissa pelanneista Mikko Honkanen (p) ja Eetu Seppänen ovat jo päässeet haistelemaan miesten pelien tunnelmaa KooKoon mukana.
A-junnut ovat koko kauden pelanneet todella kapealla ringillä. Varuskunnan katoaminen näkyy todella selvästi. Intin kautta saatiin kausittain noin ketjullinen pelaajia, nyt myös omat junnut joutuvat kauemmas inttin ja joukkue saattaa valikoitua sen mukaan.
A junnut ois saatava vähintään 1.divariin, sillä 2. divari on niin heikko sarja, ettei sieltä nousta Mestistä pelaamaan, eikä välttämättä kehitä myöskään pelaajia.
Muutama kausi sitten meillä oli A-junnuissa mm. Jesse Kiukas, Joni Avikainen, Janne Voutilainen, Petteri Naumanen, Taneli Hiltunen, kuinka moni noista pelaa nyt Jukureissa? |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Juku
Liittynyt: 25 Hel 2008 Viestejä: 731
|
Lähetetty: 14 Hel 2009 00:19 Viestin aihe: |
|
|
| Eikö Jesse Kiukas ole omia kasvatteja? Siitä olisi kolmois kentän mies! Tillanen takaisin Tillanen/Stömberg siinä olisi kaksi Mestiksen parasta maalivahtia. Mutta omiin junnuihin. On siellä niitä mutta ei ne Jukureihin jää. Omista takaisin Tillanen/Lahikainen maalivahti. Piispaselle jatkoa Laitiselle myös. Onhan näitä lisää. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
mr.jyp
Liittynyt: 02 Elo 2005 Viestejä: 461 Paikkakunta: Mikkeli
|
Lähetetty: 03 Elo 2009 12:24 Viestin aihe: |
|
|
A-nuorten ilmeisesti ensimmäinen harjoitusottelu Ketterää vastaan päättyi Jukureiden 3-8 tappioon. Kyseiset joukkueet pelaavat alkavalla kaudella samassa kakkosdivarin karsintalohkossa. _________________ Henrik Juntunen 312 Sm-Liigan runkosarjaottelua |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
mr.jyp
Liittynyt: 02 Elo 2005 Viestejä: 461 Paikkakunta: Mikkeli
|
Lähetetty: 09 Elo 2009 15:56 Viestin aihe: |
|
|
Jukurit-Heki harjoitusottelu päättyi 3-3, jukureilta hieno nousu tasoihin. Ottelussa sattui ikävä loukkaantuminen, kun hekin pelaaja lensi niskat edellä laitaan jukuripelaajan taklauksen seurauksena, pelaaja jäi jäähän makaamaan lähes liikkumattomana, olmeisesti vietiin ambulanssilla sairaalaan, tarkempaa tietoa ei ole. Lääkäriä pyydettiin paikalle, mutta ilmeisesti ei pelissä ollut lääkäriä mukana, vaan taisi yleisön joukosta joku ensiaputaitoinen löytyä?? _________________ Henrik Juntunen 312 Sm-Liigan runkosarjaottelua |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
mr.jyp
Liittynyt: 02 Elo 2005 Viestejä: 461 Paikkakunta: Mikkeli
|
Lähetetty: 16 Elo 2009 16:46 Viestin aihe: |
|
|
Jukurit-Naski 11-4
Tasoero oli aika selkeä kolmosdivarissa pelaavaan naskiin nähden. _________________ Henrik Juntunen 312 Sm-Liigan runkosarjaottelua |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Jukuri
Liittynyt: 19 Hei 2006 Viestejä: 700 Paikkakunta: Mikkeli
|
Lähetetty: 06 Syy 2009 21:39 Viestin aihe: |
|
|
| A-junnut alottaa 2-divarin karsinnan ensi viikon lauantaina. Eilen oli harkkapeli Hydoa vastaan ja Hydo voitti 9-6. Tosin Hydon ykkökenttä oli pukenut ylleen Jukuripaidan. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
mr.jyp
Liittynyt: 02 Elo 2005 Viestejä: 461 Paikkakunta: Mikkeli
|
Lähetetty: 24 Lok 2009 14:16 Viestin aihe: |
|
|
Pientä skarppausta jukurien puolelta toivoisin noihin otteluiden alkamisaikoihin.. Olis ihan kiva tietää monelta pelit alkaa.. _________________ Henrik Juntunen 312 Sm-Liigan runkosarjaottelua |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Juvan härkä
Liittynyt: 07 Huh 2006 Viestejä: 32 Paikkakunta: Mikkelistä kajahtaa
|
Lähetetty: 08 Maa 2010 22:33 Viestin aihe: |
|
|
| Viikonloppuna A-junnujen pelissä 8 kenttäpelaajaa! Hitto että menee hyvi. Mikkelin valmentajat RAI**AA kaikki ikäluokat |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Colt
Liittynyt: 22 Huh 2010 Viestejä: 4
|
Lähetetty: 22 Huh 2010 17:33 Viestin aihe: |
|
|
| Miltäs tuleva kausi näyttää A:n osalta? Johto on jo siis varmistunut, miten pelaajapuoli? |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Jukuri
Liittynyt: 19 Hei 2006 Viestejä: 700 Paikkakunta: Mikkeli
|
Lähetetty: 22 Huh 2010 19:26 Viestin aihe: |
|
|
| Colt kirjoitti: | | Miltäs tuleva kausi näyttää A:n osalta? Johto on jo siis varmistunut, miten pelaajapuoli? |
Pelaajia tuskin hirveesti on. Viime kaudella ei ollut kuin parhaimmillaan joku 15 loppukaudesta. Muutama jäi nyt yli-ikäiseksi ja -92 nousee A-junnuihin. Jos kaikki jatkaa niin kyllä sieltä ihan hyvin tulee porukkaa. Kauden tavoitteeksi voisi laittaa kakkosdivarissa säilymisen. Ylöspäin ei taida oikein olla mahdollisuuksia. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Colt
Liittynyt: 22 Huh 2010 Viestejä: 4
|
Lähetetty: 22 Huh 2010 20:32 Viestin aihe: |
|
|
| Miten mahdolliset vahvistukset? Siis ulkopuolelta tulevat? Huhua on että Lahden suunnalta olisi tulossa kaveri, joka on pelannut jenkeissäkin vuosi sitten, tiedä sitten mikä on tilanne, entä muut mahdolliset tulijat? Entäpä pelaajien taso tällä hetkellä? |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Jukuri
Liittynyt: 19 Hei 2006 Viestejä: 700 Paikkakunta: Mikkeli
|
Lähetetty: 22 Huh 2010 22:13 Viestin aihe: |
|
|
| Noista vahvistuksista en tiedä mitään. Jos SaiPa-yhteistyö jatkuu niin eiköhän sieltä muutama kaveri tule aina välillä auttamaan. Pelaajien taso voisi olla parempikin. Katsotaan mitä Sidi saa aikaa A-junnujen peräsimessä. Kantelisen valinta myös valmennukseen saattaa olla oikeastaan ihan hyvä juttu. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Colt
Liittynyt: 22 Huh 2010 Viestejä: 4
|
Lähetetty: 25 Huh 2010 01:02 Viestin aihe: |
|
|
| Mielenkiinnolla odotellen.. Joku maalivahti kuulemma tulossa viikon 18 aika käymään näytillä |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Colt
Liittynyt: 22 Huh 2010 Viestejä: 4
|
Lähetetty: 08 Tou 2010 12:39 Viestin aihe: |
|
|
| Näkikö kukaan tätä uutta pyrkivää maalivahtia? Kuulemani mukaan hyvätasoinen kaveri |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
Jukuriviikinki
Liittynyt: 12 Syy 2009 Viestejä: 17 Paikkakunta: Mikkeli
|
Lähetetty: 04 Kes 2010 23:07 Viestin aihe: |
|
|
| A-nuoret aloittivat kauden 2010-2011 5-4 voitolla harjoituspelissä Hydraulic Oilers:ia vastaan. A:n maalissa kaksi erää pelasi viimekauden Jypissä pelannut 92 syntynyt maalivahti ja loistavasti pelasikin. Kaverin nimi jäi vielä epäselväksi. Kova kaveri kyseessä kun maajoukkue on tavoitteena. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
|